13.3.2023

Koulutus ja työ käsi kädessä

Haastattelussa OsaajaKS-ohjaaja Tapani Koukkari

“Parasta on se, kun opiskelija saa työtä”, toteaa OsaajaKS-ohjaaja ja kone- ja tuotantotekniikan opettaja Tapani Koukkari työnsä parhaista puolista. On yleistä, että Tapanin opettamista koulutuksista jatketaan suoraan työelämään. ”On palkitsevaa, kun opiskelija tuntee osaavansa jotakin uutta.”

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradiassa työskentelevän Tapanin mukaan töitä on hänen opettamillaan aloilla tarjolla hyvin, kun koulutukseen vain tartutaan: ”Työpaikkoja on Suomi pullollaan! Varaa on jopa valita.”

Tapani työskentelee usein ohjaajana yrityksissä, koska koulutukset on rakennettu työnantajien kanssa. Näin opiskelija pääsee suoraan työpaikalle oppimaan rekrytointikoulutuksissa ja luo heti suhteen työnantajaan. Teoriaa opiskellaan alussa enemmän, mutta sen jälkeen opiskelu painottuu tekemiseen. Kone- ja tuotantotekniikan alat voivat sopia sinulle erityisesti, jos haluat päästä tekemään töitä käsillä.

Jos nämä tai muut koulutuksen alat herättävät mielenkiintosi, ota rohkeasti yhteyttä OsaajaKS-ohjaajaan. Koulutukseen hakeutuminen ja oman elämäntilanteen sovittaminen opintoihin voivat tuntua joskus haastavalta, mutta OsaajaKS-ohjauksessa saat henkilökohtaista ohjausta, etkä jää minkään tilanteen kanssa yksin.

”Asiat hoituvat keskustelemalla”, Tapani korostaa. OsaajaKS-ohjauksessa voit keskustella koulutus- ja työllistymismahdollisuuksista matalalla kynnyksellä. Sinulla ei tarvitse olla valmista suunnitelmaa ja saatat hyvin olla vasta harkitsemassa koulutukseen hakeutumista. OsaajaKS-ohjauksessa sinua autetaan löytämään omat vahvuutesi ja sinulle esitellään erilaisia aloja. Apua saa myös käytäntöön: miten opintoihin haetaan ja mistä koulutuksella voi löytää töitä.

OsaajaKS-ohjausta kannattaa hyödyntää iästä ja elämäntilanteesta riippumatta.

”Meillä Gradian ammatillisessa koulutuksessa on paljon aikuisopiskelijoita. Työssäolevia ja työttömäksi jääneitä sekä alanvaihtajia”, Tapani kertoo. Opintoja voikin tehdä erilaisilla tavoilla ja tahdeilla. Osatutkintoon valmentavassa koulutuksessa tehdään pienempi osa tutkinnosta, minkä jälkeen voi halutessaan jatkaa opiskeluja ja täydentää tutkinnon loppuun. Aina ei siis tarvitse sitoutua kerralla pidempään tutkintokoulutukseen, vaan opintoihin pääsee myös tutustumaan lyhyemmän koulutuksen kautta.

Lähetä viesti OsaajaKS-ohjaajalle – ota ensimmäinen askel kohti koulutusta!